Täällä Etelän siskon luona vietämme uutta vuotta. Osa naapureista ampuu jo raketteja, kuulin ensimmäistä kertaa rakettien paukutuksen jo kymmentä vaille kuusi. Vietämme myös sukulaisen ja etelän siskon synttäreitä.
Etelän sisko sai meiltä synttäri lahjaksi tosi ison kellon. sukulainen sai meiltä sellasen orava kulhon. . Istun tässä ikkunan vieressä ja kirjotan tätä blogia. Koko ajan joku raketti näkyy. Ja muuten kirjoista tulee myöhemmin, kun olemme saanut luettua kirjoja. Ei ammuta raketteja paljon..
Onnellista uutta vuotta 2011 myös minunkin puolesta!
- Pohjoisen sisko-
A peace of happiness
31 joulukuuta, 2010
Hyvää uutta vuotta 2011!
Viimein blogi saatiin valmiiksi ja tekstin raapustaminen voi alkaa. Pohjoisen sisko kirjoittaa varmaan enemmän lasten ja nuorten kirjoista, ja (minä) etelän sisko nuorten ja aikuisten kirjoista. Molemmat laitamme piirroksia ja löpinöitä.Yritämme saada tekstiä aikaiseksi tasaisesti molempien aikataulut huomioon ottaen. Kuten varmaan jo ymmärsitte, olemme eri puolella Suomea asuvat sisarukset ja ikä eroa meillä on 10 vuotta. Meistä enemmän sitten myöhemmissä teksteissä. Vietämme uuden vuoden täällä etelässä yhdessä perheemme ja sukulaistemme kanssa. Uusi vuosi menee syöden, jutustellen ja raketteja paukutellen. Mites teidän uusi vuosi? Mitä meinaatte tehdä? Ja paljonko yleensä käytätte raketteihin rahaa?
Toivottavasti teillä kaikilla on oikein mukava uuden vuoden aatto ja TOIVOTAN TEILLE HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2011!
- etelän sisko-
![]() |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
